Maa 19 2010
Kaikenlaista
Muutamat asiat risteilevät mielessä. Kevättäkin pukkaa, mikä muista eurooppalaisista näyttää mahdottomuudelta: lunta tupaan ja lisää tulee, kylmä! Ehkä jotkut eivät vielä tiedä, että maamme on yhtä kontrapunktia…
Omasta mielestäni teen työtä, joka palkitsee ja josta tulee joka päivä hyvä mieli. Ihanteellista muistakin, ehkä siihen saakka, kun tulen maininneeksi, että suuri osa tästä työstä on tällä hetkellä vuorovaikutusta maahanmuuttajien ja uussuomalaisten kanssa. Siis mutiaisten, rättipäiden, ählämien, lakupetterien ja näiden muiden mahdollisten meidän sinisilmien sossujärjestelmän hyödyntäjien kanssa.
Mutta, mutta, mitä ihmettä? Meillä on kuitenkin Euroopan fiksuimman näköinen ja oloinen ulkoministeri: nuori ja terävä Stubb!
Kuinkahan moni muuten jyrkimmistä mamu-nettiaktivisteista lienee todellisuudessa ollut tekemisissä sen yksittäisen oudon mamun tai kovasti suomalaiseksi vääntäytyvän uussuomalaisen kanssa?
Oma kokemukseni muilla mailla olemisesta kiteytyy muutamaan hassuun reissuun, mutta kyllähän niistäkin jo jotakin voi aistia, esim. sen, että mitä on olla suomalainen muilla mailla vierahilla. Ensinnäkin: passisi ei juuri kiinnosta, olet nollaporukkaa syrjästä, toiseksi: olet juoppo ja elät pimeydessä vuoden ympäri, on tätä revontulta ja semmosta, mutta mitä sitten? Hyvä, jos puolalaiseksi noteerataan…ei täältä ainakaan yhtään tunnettua nimeä ole noussut, he kun ovat ruotsalaisia.
Joskus ihan kyllä, anteeksi vaan kuvitteelliset fennomaanit, nauran röhönaurua, kun joku suree sitä, että kun nuo raukat tulevat tänne syömään ja nauttimaan, kun tiedän, mitä ruokakulttuuri ja luonto voi nimenomaan näillä muualta tulleilla ikäänkuin itsestäänselvyytenä ja annettuna olla. Siinä kyllä peruna ja lenkkimakkarakastike kalpenee mennen tullen.
Pelätään kyllä islamia. Hirviä paikka! Mutta luterilaisuus, se on totta ja oikein: ollaan vaatimattomia, ei iloita eikä tuoda esiin onnistumisia eikä muitakaan ilon hetkiä; pukeudutaan mustaan, harmaaseen ja joskus ihan ruskeaan, koska liika erottuminen ja riehakkuus on synnin merkki ja herättää kateutta.
Joo. Onneksi olen kuitenkin vaan pakana. Ei tarvitse olle ateistikaan, vaan voi ottaa ihmisen ihmisenä. Eniten se ainakin minulle tuo elämisen tuntua ja ymmärrystä siitäkin, kuka mahdan olla itse. Vanhemmiten se alkaa merkitä yhä vain enemmän.
Tällä hetkellä en pane pahakseni yhtään, että olen syntynyt Skandinaviassa, satun olemaan nainen ja olen kohtalaisen kiinnostunut Euroopan ja oman maan yhteiskunnallisista asioista. Ei sekään kyllä mielestäni pahitteeksi ole, jos tietää kuka itse on, mistä tulee ja mihin on menossa. Enkä tarkoita tällä tyhmyydestä tiivistyvää nationalismia, enkä muita arjalaisuusoppeja.
kivi
ruukku
Aika harva tuntee itsensä.
Se, että toisten tekemisten ja ajatusten kyräily ja epäluuloinen seuraaminen olisi jotenkin tärkeämpää kuin itsetuntemus, on asia, jota en ihan käsitä. Eikö juuri se viritä nämä asenteelliset ongelmat, jotka vain poikivat lisää skismaa ja ylläpitävät niitä?
Jos olisi kykenevä myös itsekritiikkiin ja ottamaan vastaan palautetta ylipäätään, ei olisi niin kärkäs arvottamaan ja lokeroimaan muitakaan? Näin olisin taipuvainen ajattelemaan. Sillä samaisella energialla, jolla lietsotaan lisää ongelmia, voisi vaihteeksi vaikka pyrkiä vain ratkaisemaan niitä. Tuskinpa tämä maahanmuuttokuohunta talvisotaa karvaampi koettelemus on, vai onko?
Suomi on suomalaisten niin kauan kuin suomen kieli säilyy, mutta kun se on mennyttä, voi vain kuvitella, mitä kartallekin tapahtuu. Ainakin minun korviini on kulkeutunut jo pidemmän aikaa tarkkojakin vuosilukuja siitä, jolloin Suomea ei enää ole.
Kotimaisen kielen tutkimuslaitos KOTUS, joka tekee erittäin arvokasta työtä suomen kielen eteen, aiotaan lakkauttaa. Siis kiitos, ihan rähmällään hemmetisti kiitos taas tästäkin ideasta!
Tällä hetkellä, kun geneettiset keskustelut ovat muotia ja kansojen määrittelyt siitä, mistä kukakin koostuu ja on kotoisin, yhä useammin tullaan myös tulokseen, että kansa kuin kansa on mosaiikkikooste useista eri kansallisuuksista ja geeniperimistä. Niin on ollut Suomikin jo ennen mamuaaltoja.
Tällä hetkellä suurimman mamuryhmän taitavat edelleen muodostaa venäläiset ja virolaiset naiset, mikä tosin näyttäisi käyvän urhoillemme hyvin, vaikka Galina ja Olga elelisivätkin umpivenakoina kolmattakymmentä vuotta, välillä pientä kurssia käväisten, että työ- ja elinkeinovirastosta kilahtaa korvausta kukkaroon. Melko rupuliaista emäntäähän tämä oma maa päällään kantaa, mutta mutakuonot pysykööt kuitenkin siellä, mistä ovat tulleetkin.
Ja lopuksi: voi hyvinkin olla, että joku lukija imppasi väkevät herneet tämän kerran postauksestani, eli leuhkimisistani ja pullistelusta, mikä johtuu siitä, että kun on niin huono itsetunto tai iso ego jne. (= katohan, kun yks siinä tuntee itsensä)
Joo, mutta pointtini piti kyllä olla asiassa, eikä persoonassa tai ulkonäössä, joihin meilläpäin hiukka liikaa paneudutaan…..
Niin, meillä ollaan valmiita työntämään maahanmuuttajat takaisin sinne jonnekin ja samaan aikaan haaveillaan eläkepäivistä Espanjassa.
Näillä asioilla ei kait ole mitään yhteyttä mamukriitikoiden mielestä, sillä se eläkehän on ansaittu omalla työllä.
Itsekeskeisyyttä on varmaan vaikeinta nähdä itsessään.
Joo. Aika useinkin tapaa muualta tulleita, korkeasti ja laajasti kouluttautuneita ja pitkään menestyksellä työelämässä toimineita, jotka käännytetään ovilta, jos ei muuten, niin kielitaitoon vedoten. Yllättävää kyllä, kieli voi olla hyväkin näin kielen asiantuntijan mittarilla, mutta taitoon vedotenhan voi aina tyssätä, jos ei naamataulu tai jokin muu seikka työnhakijassa miellytä. Samaan aikaan on kova poru siitä, kuinka mamut vain elelevät leveästi verorahoillamme. Meidän työpaikkojamme heidän ei kuitenkaan tarvitse tulla kansalaisiltamme viemään. Ja toisaalta: mitään pitserioita, kepappeja ja muita tötsiä ei tarvitse meidän asuinalueille tulla pykäämään. Keskivertomamun mielikuva taitaa olla se jo valmiiksi syrjäytynyt ja muita samanlaisia kuorma-autokaupalla muassaan raahaava terroristi?
Suomalainen maailmalla voi olla se lökäpöksyinen turhapuro, joka pystyttää saunansa vaikka tropiikkiin ja riipii vastansa kaktuksesta, mutta sehän ei taas tähän kuulu. Ehkä me vain vaadimme tulokkailtamme vielä kovempaa sisua kuin itsellämme on, sen lisäksi, että meiltä ette kyllä vie mitään. Luterilainen moraali ei siedä akkaa pappina eikä neekeriä muuna kuin palvelijana ja otsasi hiessä on sinun leipäsi ansaittava.
Suomalainen sosiaalijärjestelmä on kyllä lintukoto, jota minun elinaikanani on käyttänyt enimmäkseen surutta hyväksi nimenomaan oman maan varakkaiden perheiden jälkikasvu, nyt apajille on tullut muutakin porukkaa. Yksi kansainvälinen ilmiö lienee ne nuoret mamut, jotka asunnon saatuaan alkavat lisääntyä…..kaikessa rauhassa, liukuhihnalla pysytellen….Toinen ilmiö on maailmalta mukana tuodut söpöt ja exoottiset sexilelut, joiden kanssa Minna tai Tepu puhuu itähelsinkiläisessä Sato-kaksiossaan vain englantia, vaikka Saidi tai Tsadin poika vaatimalla vaatisi suomen kieltä päästäksen osalliseksi yhteiskuntaan.
Kritiikin vastaanottaminen voi tarkoittaa omien olemassaolevien mielikuvien rikkoutumista. Ne ovat osa omaa persoonaa ja niiden rikkoutuminen tekee kipeää. Kivun välttämiseksi omaa totuutta (jota joku aina sanoo ennakkoluuloksi riippumatta siitä mikä se on) pitääkin suojella. Muutosvastarintakin on elämää säilyttävä prosessi, joskin muuttuakin pitää joskus. Ennen vanhaan jotkut kuninkaat pitivät hovinarreja, joiden tehtävä oli kyseenalaistaa puheite ja oletuksia, esittää asioita toisessa valossa. Eikös olekin hyvä että maahanmuuttokeskustelussakin on erilaisia näkökulmia?
Tietenkin on ehdottomasti tärkeää, että asiasta kuin asiasta voidaan keskustella ja että jokainen saa tuoda oman näkökulmansa esiin. Eikös tämä ole juuri sitä demokratiaa ja vapaata sanaa? Asia kuin asia, johon saadaan mukaan jyrkimmätkin ja vastakkaiset näkökulmat, avaa kokonaisuutta uudessa valossa. Molemmat ja kaikki osapuolet hyötyvät paremmasta ja laajemmasta näkökyvystä. Sitä ei kuitenkaan pelkkä suunsoitto tee, vaan äly.
Jotenkin tuntuu, että myös suomalaisten olisi mentävä mukana tässä globaalissa kehityksessä siten, että meiltäkin kysytään halukkuutta nähdä enemmän ja myös muuttua. Pitäisi vaan ensin itse kansan tietää tarkasti, mitä ilman emme voi olla ja mistä emme ole valmiita luopumaan ja missä taas voisi tulla vastaan. Varsinkin, kun kohta meillä on vain vanhuksia, joiden kohtalo on muutenkin jätetty välinpitämättömän Herran (?) huostaan jo aikoja sitten. Ja minäkinhän siellä jo mennä köpötän kohta jonkin leipäjonon huitteilla, mikäli satasen eläkkeelläni sinne asti jaksan….
Jos minulta kysyttäisiin, niin se, mistä en antaisi periksi, on kieli. Sen varassahan identiteettimme lepää, lait, kulttuuri, tiede, taide, koululaitos jne. Ja sitähän tässä kovasti opetetaan meidän mamuille. Mutta eipä tarvitse kauas ponkaista Suomenniemeä kauemmas, kun saa vastaansa aitoa ihmetystä: suomen kieli? Missä ihmeessä sitä tarvitaan! No, niin, jos suomen kielellä ei sitten omassa maassakaan ole enää mukamas väliä, niin terve! Tämä tyttö lähtee maattomana muinaiskielensä opettajaksi johonkin englanninkieliseen maahan.
Suomen kieli on ilmaisultaan vahvimpia mitä tiedetään. Se mahdollistta syvemmän ajattelun kuin vaikka englanti. Peikko luki nämä jutut yhdestä kirjasta.
Ohoh! No tuota en tiennytkään.
Kullakin kielellä on kyllä ominaislaatunsa, joka heijastelee puhujiensa mentaliteettia, mutta että voiko kieliä ihan laittaa johonkin arvojärjestykseen ilmaisevuutensa perusteella?
Jos minulta kysyttäisiin, vastaisin kylläkin näin lingvistinä, että klassinen arabia on maailman rikkain kieli. Siinä jää varmasti maailman paras viinikin jälkeen, että heilahtaa.